KuusPlussa Oy

Isännöintiä ja taloushallintoa erityisesti rivitaloille ym. pienehköille taloyhtiöille Forssan, Tammelan ja lähikuntien alueella.

Grillikausi on alkanut!

Tätä kirjoitettaessa aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja keli on miellyttävän kesäisen oloinen. Auringon lisäksi toinen varma kesänmerkki on grillin tuoksu (toisten mielestä haju).

Grillaaminen onkin koirankakan ja parveketupakoinnin ohella yksi säännöllisistä keskustelun aiheista monessa taloyhtiössä.

Grillaaminen on sallittua kerrostalon parvekkeella ja rivitalon pihalla

Omenapiirakka

Grillissä paistuu tarvittaessa vaikka omenapiirakka!

Järjestyssäännöillä ei voida kieltää grillaamista sillä se tulkitaan kuuluvaksi osaksi ”normaalia” elämää jota ei taloyhtiön järjestyssäännöillä voida kieltää. Ainoastaan mikäli grilllaaminen aiheuttaa turvallisuusriskin voidaan se kieltää. Tämän puitteissa avotulen teko parvekkeella onkin ehdottomasti kielletty.

Myöskin hiiligrillin sytyttämiseen liittyy hetkellisen avotulen johdosta aina palovaara ja se voitaneen helposti tulkita turvallisuusriskiksi ja näin ollen kielletyksi. Kaasugrilleissä riski on olennaisesti pienempi sähkögrillistä puhumattakaan, joten niiden käyttö on lähtökohtaisesti sallittua parvekkeellakin.

Lisää vinkkejä ja tietoa aiheesta mm. Kotitalo-lehden tänään julkaistussa nettiartikkelissa ”Kuusi kysymystä parvekegrillaamisesta”.

Kesäterveisin,

Ilkka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tietoja

This entry was posted on 27.05.2015 by in taloyhtiö and tagged , , , .

KuusPlussa Oy

Kartanonkatu 10
30100 Forssa

Puh. 040 135 8808
email. info@kuusplussa.fi

© KuusPlussa Oy

Toiminta-alue

Toimimme pääasiassa Forssan seudulla (Forssa, Tammela ja naapurikunnat).

Taloyhtiöiden taloushallintoa tarjoamme modernien työkalujen avulla valtakunnallisesti.

Follow KuusPlussa Oy on WordPress.com
%d bloggers like this: