KuusPlussa Oy

Isännöintiä ja taloushallintoa erityisesti rivitaloille ym. pienehköille taloyhtiöille Forssan, Tammelan ja lähikuntien alueella.

Ei voisi vähempää kiinnostaa?

4.11.2016 – Suhteellista oikeudenmukaisuutta? Forssan Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnassa on tehty aiemmasta käytännöstä poikkeava päätös liittyen vuotovesien hyvitykseen. Johtokunta päätti, että laitoksen tulee hyvittää asiakkaalle sekä vesi- että jätevesimaksu, oikaisten näin vesihuoltojohtajan … Lue loppuun

Featured · Jätä kommentti

Muista hiekoitus ennen jääkautta

Talvi on täällä etelässä tänäkin vuonna myöhässä, mutta varmaa on se, että talvi tulee. Viimeistään nyt on aika varmistaa, että taloyhtiö on järjestänyt aurauksen ja liukkauden torjunnan asianmukaisesti sekä varautunut … Lue loppuun

03.12.2015 · Jätä kommentti

Grillikausi on alkanut!

Tätä kirjoitettaessa aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja keli on miellyttävän kesäisen oloinen. Auringon lisäksi toinen varma kesänmerkki on grillin tuoksu (toisten mielestä haju). Grillaaminen onkin koirankakan ja parveketupakoinnin ohella yksi … Lue loppuun

27.05.2015 · Jätä kommentti

Taloyhtiötapahtuma 2015

Havaintoja näyttelystä ja itse tapahtumasta Eilisen päivän vietin Taloyhtiötapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa haistelemassa kiinteistöalan uusia tuulia ja seuraamassa muutamaa luentoa. Tapahtumassa tehtiin uusi ennätys niin kävijöiden kuin näytteilleasettajienkin lukumäärässä. Kiinnostus taloyhtiön asioihin … Lue loppuun

16.04.2015 · Jätä kommentti

Yhtiökokouskausi on alkanut – muista valmistautua etukäteen

Taloyhtiöiden yhiökokousruljanssi on jälleen käynnistynyt. Kiinteistöliitto ylläpitää netissä kattavaa Yhtiökokousopasta joka on kaikkien vapaasti luettavissa. Osakkaiden ja hallitusten jäsenten kannattaa ehdottomasti ainakin virkistää muistiaan oppaan avulla ennen yhtiökokousta. Ehkäpä yksittäisenä tärkeimpänä vinkkinä osakkaalle … Lue loppuun

23.03.2015 · Jätä kommentti

Koiran kakasta keskinäiseen kunnioitukseen

Keväisen keskustelun kestosuosikki, koirien jätökset kuohuttavat jälleen keskustelupalstoja, mm. Forssan Lehden Lyhyet -palstaa. Kotitalo-lehdessä julkaistiin viikko sitten aihetta sivuava artikkeli joka sisältää hyviä neuvoja siitä mikä on sallittua ja mikä kiellettyä … Lue loppuun

17.03.2015 · Jätä kommentti

Isännöinti on luottamustehtävä

Kotitalolehden juttu ”Kun taloyhtiön rahat hävisivät” on karua luettavaa. Erityisen ikäväksi asian tekee se, että isännöitsijä, jonka ensisijaisena tehtävänä on ajaa taloyhtiön etua, on jutun perusteella ilmeisen tietoisesti toiminut toisenlaiset … Lue loppuun

29.10.2014 · Jätä kommentti

Pilke silmäkulmassa

Pilke ei varsinaisesti kosketa kovinkaan suurta osaa taloyhtiöistä. Saati se silmäkulmaan osuva halko. Mutta on Suomessa myös runsaasti taloyhtiöitä joissa asunnoista löytyy takka tai muu tulisija. Näin talven korvilla onkin hyvä kerrata … Lue loppuun

28.10.2014 · Jätä kommentti

KuusPlussa Oy

Kartanonkatu 10
30100 Forssa

Puh. 040 135 8808
email. info@kuusplussa.fi

© KuusPlussa Oy

Toiminta-alue

Toimimme pääasiassa Forssan seudulla (Forssa, Tammela ja naapurikunnat).

Taloyhtiöiden taloushallintoa tarjoamme modernien työkalujen avulla valtakunnallisesti.

Follow KuusPlussa Oy on WordPress.com